Coastline Sculpture Project on uusi taiteilijavetoinen projekti, joka keskittyy nykyaikaiseen tilasidonnaiseen veistotaiteeseen. Tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa Hangossa heinäkuussa 2021. Tänä vuonna teemme yhteistyötä mobiiliapplikaatio Harhan kanssa. Harha johdattaa katsojat teosten luokse ja laajentaa teosta, esimerkiksi äänen, tarinoiden, prosessikuvausten ja digitaalisten varjoteosten alueelle.

Välineenä veistotaide on tiukasti sidottu fyysiseen todellisuuteen, siksi on ollut kiintoisaa laajentaa teoksia myös digitaaliseen tilaan. Tapahtuman taiteilijat ovat haastaneet omia käsityksiään kuvanveistosta ja teoksen suhteesta ympäristöön ja yleisöön.

Idea tapahtumasta lähti liikkeelle vierailusta Täktomin rannalla, kivenheiton päässä Hangosta. Siellä korkean ruohon ja pienten venevajojen sekaan on ripoteltu yli 60 Knutte Sundbergin tekemää puuveistosta. Talvella 2019 osa Coastline Sculpture Projectin työryhmästä kävi paikalla ja innostui ideoimaan omannäköistään veistostapahtumaa. Keskiössä on luova prosessi. Näyttely suo mahdollisuuden kokeilla erilaisia tapoja tehdä, esitellä ja kokea taidetta. Kesäisin järjestettävä tapahtuma kutsuu ihmiset mukaan tähän prosessiin.

Projektia ovat tukeneet Taiteen Edistämiskeskus ja Hangon kaupunki.

coastlinesculptureproject@gmail.com

”Hangosta mieleeni jäivät etenkin sitkeät, merituulen vääntämät männyt rantakallioilla, joihin sitten veistin teokseni. Aiemmin olen tehnyt vain muutamia teoksia ulos, nyt otin lähtökohdakseni meriluonnon ja sen asukkaat, linnut. Puu tuntui oikealta materiaalilta, jotta teokset eivät riitele ympäristönsä kanssa. Ne tuovat siihen vain pienen lisän, ajatuksen luonnon kerroksellisuudesta.”

”Yhdessä työskentely pandemia vuoden jälkeen on ollut mukavaa. Pidän projektin vapaamuotoisuudesta ja kokeilevuudesta. Suunnitellessamme tapahtumaa ihastuin Hangon tuulen tuivertamien rantojen kätköistä löytyviin eläinten pesärakennelmiin ja ihmisten kyhäämiin majoihin. Niiden väliaikaisuus ja materiaalisuus tuntuivat liikuttavilta. Omassa teoksessani tavoittelin tuota tunnetta. ”

Ympärivuotisena hankolaisena olen nähnyt kaupungin eri olomuodot ja nyt olen taas löytänyt uusia, aiemmin tuntemattomaksi jääneitä kolkkia. Hanko on paikka jossa mielikuvitukseni laukkaa ja tietyissä kohdissa se lähtee vetämään erityisen innokkaasti. Rakastan laajaa satama-aluetta ja miten kesäpäivänä valot sammuvat kun astuu bunkkeriin. Coastline Sculpture Project on suonut minulle mahdollisuuden tutustua kotikaupunkiini uudella tavalla ja tämä turvallinen tuttuus auttoi minua uskaltautumaan vielä vähän pidemmälle.”

”Syrjäiset rannat, vanhan Hangon Keksin tehtaan ympäristö ja kaupungista esiin pilkistävät yksityiskohdat saivat ajatukseni virtaamaan. Veistokseni muodostui kerroksittain kaikesta viime ja tänä kesänä Hangon työskentelyviikkojen aikana kerätystä ja koetusta. Näin mutkalle kasvaneen puun aivan rannan ja metsän rajassa. Halusin tehdä sille veistoksen. Juuri tämän tietyn puun mittasuhteilla.”

”Ajatus jakamisesta, yhteisöllisyydestä ja vähitellen kehittyvästä teoksesta on kiehtonut meitä jo pidempään. Voi sanoa, että uuden teoksemme syntyprosessiin vaikutti kolme eri tekijää: Korona-vuosi, joka on muuttanut tapojamme katsoa ja kokea taidetta; yhteistyö Harha-sovelluksen tekijöiden kanssa joka innosti meitä kokeilemaan uutta mediaa ja tietysti itse Hanko, jonka rannat, kalliot, ympärillä oleva meri ja historia ovat inspiroineet meitä koko työprosessin ajan.”

© Coastline Sculpture Project